perjantai 24. syyskuuta 2021

Mark. 7:5-13 (18. su helluntaista, 3.vsk ev)

R.T. France huomauttaa, että rituaalista puhtautta käsittelevä jakso Mk 7:1-23 sisältää keskenään ristiriitaista argumentaatiota: 1-13 kritisoi Mooseksen lain mielivaltaista tulkintaa, mutta myöhemmät jakeet, kuten jae 15, kiistävät rituaalisen puhtauden idean kokonaan. Varhaiskristillisyydessä juutalaiset ruokasäädökset olivat polttava kysymys, jossa Paavali käski hyvällä omallatunnolla syömään mitä vain, ja Ilmestyskirjan kirjoittaja tuomitsi epäjumalille uhratun lihan syöjät tiukasti. Apt. 15:n apostolikokous päätyi jonkinlaiseen kompromissiin. Räisänen toteaa, että jos Jeesus olisi tässä kysymyksessä sanonut jotain tiukasti, nämä kysymykset eivät olisi voineet olla näin pahoja. Siksi ei hänen mukaansa ole uskottavaa, että Jeesus olisi sanonut Q:n mukaisesti että "laista ei katoa pieninkään piirto", eikä liioin se, että hän Markuksen esittämällä tavalla olisi sanonut kaikki ruoat puhtaiksi (j.19). Todennäköistä on, että Jeesus sanoi, että toisen ihmisen hädän huomioiminen on tärkeämpää kuin tiukka uskonnon noudattaminen. Schweitzer taas huomaa, että Jesaja-sitaatti ei sovi yhteyteensä: tradition pikkutarkka noudattaminen on eri asia kuin sanojen ja tekojen ristiriita.

Francen mukaan selitys siihen, miksei Jeesuksen opetus mennyt kristittyjen parissa perille, ei ole siinä, että Mk 7:n sanat eivät olisi autenttisia, vaan kaikkien uskonnollisten organisaatioiden sisäänrakennetussa konservatiivisuudessa, joka ei suostu luopumaan perinteisestä tulkinnasta enne kuin ei ole muuta vaihtoehtoa. Ja tästä päästäänkin meidän aikaamme:

"Te olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä"(j.8) on perikoopin ydin. Korban-käytännössä Jumalan käskemä arkinen huolenpito korvattiin uskonnollisemmalla toiminnalla. Käytäntö vanhurskautettiin Mooseksen lain valan vannomista koskevalla säädöksellä (5. Moos. 20:22). Miten tätä kohtaa tulkittaisiin päivänpolttavassa homokeskustelussa? Ovatko ne, jotka avaavat ikiaikaista avioliittoinstituutiota koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja, tämän maailman menoon mukautuvia ihmisoppien seuraajia? Vai ovatko ne, jotka pitävät härkäpäisesti kiinni perinteisestä avioliittokäsityksestä, tekopyhiä perinnäissääntöjen orjia? Sanopa se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

2.Moos. 17:8-13 (5. su pääsiäisestä, 3.vsk 1.lk)

  Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, nii...