Tämän sunnuntain perikoopeissa löytyy tietyllä tavalla kiinnostava "sekularisoiva" juonne. Se on sen tapainen ajatus, että keskinäisessä kanssakäymisessämme on toisinaan pantava jumalisuus syrjään ja oltava ihan vain ihmisiksi.
Jobin kirjassa Elihu osoittaa, että eettisyys kuuluu ihmisten keskinäisiin eikä ihmisen ja Jumalan välisiin suhteisiin:
"Jos sinä teet syntiä, mitä se häntä [Jumalaa] liikuttaa?
Jos teet vielä enemmän syntiä, mitä se hänelle merkitsee?
Tai jos elät oikein, mitä hän siitä hyötyy?
Mitä sinä pystyisit hänelle antamaan!
Ihmistä, itsesi kaltaista, sinun syntisi satuttavat,
ihmisten hyväksi koituu se, että elät oikein." (Job 35:6-8)
Tätä samaa teemaa kuljettaa Paavali Roomalaiskirjeessä, jossa hän on puhunut vavahduttavin ja ehdottomin sanoin pelastuksen perustasta. Mutta kun tulee kysymys seurakunnan yhteiselämästä, hän äityy mitä sovittelevimpiin äänenpainoihin:
"Älä ruoan vuoksi hajota Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta ihmiselle on pahaksi, jos hän syö jotain, mikä loukkaa omatuntoa." (Rm. 14:20)
Kun Paavali sanoo samassa luvussa, että "tiedän varmasti, ettei mikään ole sinänsä epäpuhdasta" (j.14) tuntuu siltä, että teologiasta viis, kun etiikasta on kysymys? Ei se ehkä ihan niinkään ole, mutta perustelu on nyt toinen.
"Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään. Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan." (j.12-13)
Tämän yhdistää Elihun sanoihin se, että ihmisten kesken ei jeesustella. Ihmisten kesken otetaan toiset huomioon ja kunnioitetaan toisiamme. Tulee mieli täydentää tätä Pietarin sanoin:
"...ja näin tehkää vapaiden tavoin - älkää niin kuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niin kuin Jumalan orjat." (1. Pt. 2:16)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti