Ennen perikoopin alkua Paavali sanoo: "Lakiin perustuva vanhurskauteni oli nuhteeton." Paavalilla ei siis mennyt jotenkin huonosti. Silti, Kristuksen tuntemisen rinnalla kaikki vain näyttää skeidalta (skybala, jota käännös salonkikelpoisesti kutsuu "roskaksi").
"Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi". Tässä on siis kyse siitä, mitä pidetään minäkin (verbi hegeomai toistuu). Mikä on voittoa, mikä tappiota? Kristuksen tuntemisen rinnalla muu, vaikka kuinka hienolta näyttävä, on suorastaan vahingollista. Se ei tarkoita luotua sinänsä, luotuna, vaan pelastuksen välikappaleena. "minulla on se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen" pistis Khristou on monimerkityksellisempi ilmaus. Se ei tarkoita vain sitä, että minä uskon Kristukseen, vaan siinä, että hän on uskollinen. Kun minun uskoni horjuu tai menee menojaan, hänen uskonsa pysyy (vrt. 2. Tim 2:13).
"jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle." Sananmukaisesti "että minut löydettäisiin Hänessä." Mehän emme arvioi enää ketään inhimilliseltä kannalta (2. Kor. 5:16) ja jokaisen pinnan takana on paljon enemmän.
"Ehkä silloin saan myös nousta kuolleista." Miten niin ehkä? Sanalla eipos näyttää olevan sellainen merkytys, että jos ylipäänsä nousen kuolleista, se tapahtuu siksi, että olen osallinen Herran kärsimyksiin ja kuolemaan.
"En tarkoita että olisin jo saavuttanut päämääräni tai tullut täydelliseksi." Paavali ei esitä itseään jonakin mallikristittynä. Oma matka ja parannuksenteko on vielä kesken. "Jättäen mielestäni sen mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä." Vanha käännös puhuu voittopalkinnosta, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.
Jumala kutsuu minua, kaikkea minussa. Saan antaa kaikkeni. Silti pelastuksesta ei koskaan tule minun tekoani. Room 11:29. Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua. Hän on uskollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti