Lutherin 95 teesiä (Usk.p. muistop.)

 Martti Lutherin 95 teesiä (1517):

1. Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo:'Tehkää parannus' jne (Mk 4:17), hän tahtoi, että uskovien koko elämän tulisi olla parannusta.[...]

94. Kristittyjä tulee kehottaa seuraamaan Herraansa Kristusta läpi rangaistuksen, kuoleman ja helvetin.

95. Ja siten enemmän luottamaan siihen, että he pääsevät taivaaseen monien ahdistusten kuin varman rauhan kautta. (Apt. 14:22) suom. Juhani Forsberg.

Se, että kristityn koko elämä on parannuksen tekemistä tarkoittaa, että parannuksen tekeminen on aina kesken. Tämä voi tuntua masentavalta. Olisi mukava voida joskus todeta, että nyt se parannus on tehty. Jos voisi vaikka vedota kasteeseen ja sanoa, että kasteessa olen tullut Jumalan lapseksi, syntynyt uudesti ja saanut syntini anteeksi - eikä siihen ole mitään lisättävää. Oikeastaan näin me ajattelemme, jos Katekismusta luemme. Mutta vielä olemme täällä jostakin syystä. Tai voisiko muistella uskoon tulemistaan ja todeta, että silloin tein parannuksen. En usko, että olemme täällä vain muistellaksemme kasteen tai uskoontulon hetkeä. Parannuksenteko on aina "vaiheessa." 

Mitä parannuksen tekeminen sitten tarkoittaa? Mitä silloin on tehtävä? Lutherin keskeinen oivallus oli tekojemme uudelleen suuntaaminen. Pelastuaksemme emme voi tehdä mitään. Pelastus on Jumalan työ, jonka hän on tehnyt antaessaan ainoan Poikansa kuolemaan. Jumala ei tarvitse meidän hurskauttamme pelastaakseen meidät. Sen sijaan lähimmäinen tarvitsee meitä. Lähimmäisen tarpeissa meillä on loputon tehtävä. Lähimmäisen palvelemisessa, lohduttamisessa ja ilahduttamisessa saamme käyttää kaiken voimamme, taitomme ja mielikuvituksemme.

Se, että luterilainen uskonpuhdistus suuntasi toimintamme Jumalan sijaan lähimmäiseen, sisälsi ikään kuin sisäänrakennettuna tietynlaisen maallistumisen. Kaikessa maallisuudessaan pohjoismainen hyvinvointivaltio on sittenkin Wittenbergin reformaation perillinen. Ajatus siitä, että meillä on yhteinen vastuu huolehtia yhteiskunnan vähäosaisista ja tasata hyvinvointia kaikkien kesken, juontaa juurensa uskonpuhdistuksen ajan kaupunkien köyhäinkassoihin, joihin kaikkien piti osallistua omalla panoksellaan, huvitti tai ei. 

Myös sosiologit ovat sitä mieltä, että maallistuminen on osittain reformaation seurausta. Eikä se ole pelkästään kielteinen asia. Emmekö voi kristittyinä tunnistaa Jumalan Hengen työtä siinä, että ihmiset tänä päivänä laajasti vastustavat rasismia, seksuaalista häirintää ja ihmiskauppaa? Eikö ole Pyhän Hengen vaikutusta, että lasten ruumiillista kuritusta ei enää pidetä hyväksyttävänä? Vaikka Jumalan nimeä ei enää mainitakaan, eikö hän tee työtään kaikkialla siellä, jossa ihmiset lievittävät toistensa kärsimystä?

Meidän tehtävämme kirkkona on kertoa, että se on Jumala, joka on meidät luonut ja kutsunut rakastamaan toisiamme. Se on Kristus, joka on voittanut synnin, kuoleman ja pahan vallan, ja se on Pyhä Henki, joka ohjaa meitä löytämään uusia ja kekseliäitä keinoja rakastaa. Lutherin teesit muistuttavat siitä, että se ei ole helppoa. Siinä saa joskus tuntea olevansa helvetissä - siis siellä missä Jumalaa ei ole! Epävarmuus ja epätietoisuus on kristityn normaalitila. Varmoja voimme olla vain Jumalasta.

Matt. 16:1-4 (Usk.p. muistop. 2.vsk ev)

Siinä missä Mark 8:11-13 sanoo, että ei ole luvassa minkäänlaista merkkiä, tässä Jeesus sanoo, että ainoa merkki, joka tälle sukupolvelle annetaan on Joonan merkki. Tätä ilmaisua hän selittää 12:20, jossa Joonan aika meripedon vatsassa vastaa Ihmisen Pojan aikaa haudassa.
Jakeet 2-3 J.D. Crossan tulkitsee: "Te katsotte maata ja taivasta ja kerrotte millainen sää on tulosssa. Katsokaa siis tänne ja nyt ja nähkää mitä keskuudessanne on liikkeellä."
Taivaaseen tähystämisen sijaan pitäisi kiinnittää huomio siihen, mikä ympäröi meitä joka hetki. Lutherin "Kristityn vapaudesta"-traktaatin hengessä:
"Jos jonkin teon tarkoitus ei ole toisen palveleminen tai hänen tahtonsa kärsiminen - mikäli tämä ei pakota toimimaan Jumalaa vastaan - niin teko ei ole hyvä kristillinen teko...Katso, Jumalan hyvien lahjojen tulee virrata toiselta toiselle ja tulla yhteisiksi, niin että jokainen ottaa vastaan lähimmäisensä, niin kuin tämä olisi hän itse. Kristuksesta ne virtaavat meihin, sillä hän on ottanut meidät vastaan omaan elämäänsä aivan kuin hän olisi ollut sitä, mitä me olemme. Meistä Jumalan hyvyyksien tulee virrata niihin, jotka niitä tarvitsevat; vieläpä niin täydellisesti, että minun on asetettava uskoni ja vanhurskauteni lähimmäiseni puolesta Jumalan eteen peittääkseni hänen syntejään."
Tämä ei ole uskonnollisuuden sankaruuden osoitus, vaan koska Kristus. Luther sanoo eräässä saarnassaan, että Kristus joskus "itsekin unohti olevansa Jumala."

5. Moos. 31:8 (21. su hell. 2.vsk 1.lk)

 Mooses sanoi Joosualle: "Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.

"Herra itse kulkee sinun edelläsi." Se tarkoittaa, että vaikka huomispäivä on minulle tuntematon, enkä näe tietä edessäni, voin olla luottavaisella mielellä. Tulevaisuus ei ole Jumalalle tuntematon. Päinvastoin, kun minä jumitun menneeseen, Jumala kiskoo minua kohti tulevaa: hän on jo siellä! "Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin - ettekö huomaa?"(Jes. 43:18-19) Jeesus kertoo hyvästä paimenesta, joka kulkee lampaidensa edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. 

"Hän on sinun kanssasi." Se on ehkä suurin lohdutus ihmiselle, jonka kuvitelmat ovat menneet murskaksi ja joka kokee että hänen uskonsakin on palasina. Jumala ei sano, että hän ratkaisee kaikki ongelmasi, eikä hän taputa sinua olkapäälle sanoen: "Ei se mitään." Syvimmässä pimeydessä tämä on ainoa lohtu: "Vaikka minä kulkisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani" (Ps 23, Vulgatan mukaan). Jeesus lupaa: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. Tätä yhteyttä ei riko kuolemakaan. "Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa."(1. Tess. 5:8)

"Hän ei jätä sinua yksin." Yksinäisyys kuuluu ihmisen osaan. Silloin voi rukoilla Gregorios Nazianzilaisen sanoin: "Tule yksinäinen yksinäisen luo!" Tosiasiassa uskovakin ihminen joutuu kokemaan Jumalan poissaoloa. Se ei kuitenkaan ole koko totuus. Suuret opettajat sanovat, että Jumala ei ole koskaan lähempänä kuin silloin, kun hän tuntuu olevan kaikkein kauimpana. "Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne." (Joh.14-18)

"Hän ei hylkää sinua." Raamatussa sanotaan, että Jumala ei kutsumistaan kadu. Hänelle meidän epäonnistumisemme, itsekkyytemme ja petollisuutemme ei tule yllätyksenä - vaikka itsellemme tulisikin. Hän tietää, mitä tekoa olemme. "Hän muistaa että olemme maan tomua." Apostoli sanoo luottavansa siihen, että "Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä."(Fil.1:5) Tämän toistuva mieleen palauttaminen luo ihmiseen perusturvallisuuden, jota ei tarvitse hakea omistamisesta tai suorittamisesta. "Älkäää juosko rahan perässä, vaan tyytykää siihen, mitä teillä on. Jumala on itse sanonut: Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää."(Hepr. 13:5)

"Älä lannistu, älä pelkää." "Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?" (Ps.27) Mitä syytä olisi lannistua? Kenties siksi, että en näe itsessäni sitä uskon hedelmää, josta Raamattu puhuu. Kun apostoli rukoilee, että "eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa"(Kol. 1:9), kuulen siinä vain moitteen ja muistutuksen siitä, että se ei ole toteutunut minun kohdallani. Mutta ajattele uudestaan! Ei tässä luvata, että tulisin omissa silmissäni hyväksi ihmiseksi tai että täyttäisin jonkun kuvitelman ihannekristitystä. Meidän ei ole mahdollista elää kaikessa Jumalan mielen mukaan moraalisen nuhteettomuuden tai lujan päättäväisyyden perusteella. Apostoli paljastaa kyllä, mitä tässä tarvitaan: "Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä..." Jos ajattelet löytäväsi vastaukset kaikkiin kysymyksiisi tai tulevasi itseesi tyytyväiseksi, lannistut varmastsi. Mutta jos luotat, että Jumala kulkee edelläsi, on aina kanssasi eikä koskaan hylkää sinua, tulet varmasti yllättymään, mutta et lannistumaan. Katso Hänen kirkkauteensa, älä omiin mahdollisuuksiisi tai siihen, mitä tämä maailma pitää arvossa.

Joh 9:[1-23],24-38 (20 su helluntaista, 2.vsk ev)

Eräs 90-luvun lukukokemuksiani oli Matti J. Kurosen "Willin miehen teologia", joka sisältää myös tämän tekstin kommentaarin. Käytän sitä hyväkseni seuraavassa.
MIES syntyy sokeaksi Jumalan tekemänä. Hänen kanssaan ei keskustella, mutta sitäkin innokkaammin tehdään aivotyötä hänen selkänsä takana. "Kuka on tehnyt syntiä, kun hän on sokea?" Hän ei tiedä Jeesuksesta tuon taivaallista, ei edes sitä, onko Jeesus synnitön (miten tärkeä asia vanhurskauttamisopin kannalta!) saati että tietäisi että mikä ihmeen "Ihmisen Poika".
JEESUS perusti tahnatehtaan sapattina, siksi että hän näki sokeana syntyneen miehen. Luther sanoisi, että Jumala antaa aina ulkoisen merkin: olisihan kai Jeesus voinut parantaa pelkällä sanallaan, turvautumatta sylkeen ja pesuun. Jeesus ei perustanut täyden palvelun parannuskeskusta: "Mene Siloan altaalle ja peseydy." Jeesus vapauttaa syyllisyydestä, mutta vastuuttaa parantuneen.
FARISEUKSET edustavat nilkkienergiaa. Heille on tärkeää tehdä asiat oikein, on se sitten käytännössä miten turhaa tai julmaa tahansa. Todellisuus ei suostu pykälien mukaiseksi, mutta fariseukset ottavat kaiken toisinajattelun Jumalan kunnianloukkausjuttuna.
OMAISET tuovat reaktiollaan mieleen sen, mitä tiedetään alkoholistiperheiden psykodynamiikasta: raitistuminen, jota on toivottu ja rukoiltu, onkin koko perheelle järkytys. Vanhempien pitäisi iloita poikansa puolesta, mutta nämä eivät tiedä mitä sanoisivat. Heidän uskonnollisen ja teologisen nöyryytyksensä historia näkyy tässä.

5. Moos. 6:5 (19.su helluntaista 1.vsk 1.lk)

Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi

 
"Minusta näyttää siltä, että 'sydämestä rakastaminen' viittaa tiettyyn affektin innokkuuteen, 'sielùsta rakastaminen ' järjen toimintaan tai arvostelukykyyn ja  'voimasta rakastaminen' taas hengen kestävyyteen ja tarmoon. Rakasta siis Herraa,  Jumalaasi täydellä ja syvällä sydämen tunteella,  rakasta häntä täysin kirkkaalla ja harkitsevalla mielellä, rakasta häntä koko voimallasi, niin että et pelkäisi edes kuolla rakkautesi tähden, niin kuin on kirjoitettu :'rakkaus on väkevä kuin kuolema,  kateus katkera kuin helvetti.' Olkoon rakkautesi Herraa kohtaan sekä hellää että suloista, vastustaaksesi aistillisen elämän suloisia houkutuksia. Suloisuus voittaa suloisuuden, niin kuin naula ajaa naulaa. Äläkä pidä häntä lainkaan vähemmän mielesi voimakkaana valona ja järkesi johdattajana, ei vain siksi että välttäisit harhaopit ja säilyttäisit uskosi puhtaana niiden houkutuksilta, vaan myös välttääksesi tarpeettoman ja liiallisen ankaruuden keskusteluissasi.
Olkoon rakkautesi voimakasta ja kestävää, ettei se antaisi periksi pelolle eikä kavahtaisi kovaa työtä. Rakastakaamme hellästi, kekseliäästi ja hellittämättä. Tiedämme, että sydämen rakkaus,  jota sanoimme affektiiviseksi, on ilman sielun rakkautta tosin hellää mutta helposti harhautuvaa, ja sielun rakkaus on kyllä viisasta mutta heikkoa ilman voimalla rakastamista."
(Bernhard Clairvauxlainen: Saarnoja Laulujen laulussta 20. 4.)

Melanchthon siteeraa Apologiassa kolmeen otteeseen. Joka kerralla hänen painopisteensä on siinä, että tässä vaadittu Jumalan rakastaminen toto corde on ihmiselle mahdotonta ilman Pyhää Henkeä.