Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.
Kun Johanneksen evankeliumissa sanotaan "maailma", kyseessä on ristiriitainen ilmaus. Maailma on Jumalan oma maailma, johon lihaksitullut Sana saapui, mutta joka ei kuitenkaan ottanut häntä vastaan (Joh. 1:10-11). Maailma on se, jota Jumala on rakastanut niin paljon, että antoi ainoan Poikansa (3:16). Juuri Johanneksen evankeliumi sanoo (samarialaisten suulla), että Jeesus on "koko maailman pelastaja" (4:42) ja opettaa ehtoollisesta, että Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän (6:33).
Kuitenkin maailma on se, joka ei tunne Jumalaa ja joka vihaa Jeesuksen omia, koska he eivät kuulu maailmaan, niin kuin ei Jeesuskaan kuulu (15:19, 17:14, 16, 25). Saatana on tämän maailman ruhtinas (12:31). Siksi Jeesus rohkaisee omiaan: "Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman." (16:33) Maailmalla on siis ainakin kaksi merkitystä. Toisaalta se on Jumalan luoma ja hänen ikuisen rakkautensa kohde, jonka Poika on tullut - ei tuomitsemaan, vaan - pelastamaan (3:17). Mutta sana "maailma" viittaa myös Jumalan vastaiseen arvojärjestelmään ja ajatusmaailmaan, johon Jumalan omat eivät kuulu. Jeesuksen ja hänen omiensa toiminnan päämääränä on, että "kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua."(17:23)
Yllä sanotun perusteella on ymmärrettävä Jeesuksen sanat, että hän ei rukoile maailman puolesta. Hän ei rukoile arvomaailmamme, ihmisten rakentamien hierarkioiden ja ennakkoluulojen puolesta. Mutta omiensa, vähäisimpienkin, puolesta hän rukoilee, jopa niiden, jotka eivät häntä tunne. Maailmanhistoriassa pieni ihminen tuntee olevansa suurempien voimien pelinappulana. Tavallaan pelinappuloita me olemme näissä Jeesuksen sanoissakin, mutta Isän ja Pojan ikuisen rakkauden pelissä: "kaikki mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun." Koskeeko tämä vain uskovia, vain kristittyjä, vain kastettuja? Tällaisten rajojen vetäminen on mahdollista ja myös teologisesti perusteltua, mutta siinä langetaan vain olemaan osa sitä "maailmaa", joka hallitsee juuri näitä rajoja vetämällä.
Johanneksen evankeliumissa on päivänselvää, että on olemassa ero Jumalan omien ja maailman välillä. Maailma ei voi saada Pyhää Henkeä, mutta Jumalan omat tuntevat hänet, sillä hän "pysyy luonanne ja on teissä."(14:17) Ongelma on siinä, että heti kun me kuvittelemme - niin kuin kristillisen kirkon historiassa on väistämättä kuviteltu - että meidän on mahdollista piirtää sen piirin rajat, jossa Pyhä Henki vaikuttaa, me lankeamme osaksi sitä maailmaa, joka ei tunne Jumalaa. Jeesuksen ns. ylimmäispapillisen esirukouksen (luku 17) ytimessä on rukous siitä, että hänen omansa olisivat yhtä (j. 11, 21, 22, 23). Tätä pyyntöä vastaan rikomme aina, kun rakennamme edes ajatuksissamme muurin ihmisten välille.
Jos uskot olevasi valittu, nimeltä kutsuttu, erityisen armon saanut, niin tiedä, että olet sitä vain sen tähden, että kertoisit muille, että hekin ovat nimeltä kutsuttuja ja erityisen armon saaneita. Poika sanoi Isälle, että kaikki mikä on minun on sinun. Me vain haluamme pitää oman Jumalamme omanamme. Mitä peliä sellainen on? Tuleeko Kristus meissä siten kirkastetuksi? Huomaa, että Jeesus sanoo, että hänen kirkkautensa "on tullut julki" heissä. Tarkoittiko hän apostoleja, jotka eivät näyttäneet ymmärtävän mistään mitään, vai meitä, jotka luulemme tietävämme kaiken? Selvää on kuitenkin, ettei se kirkkaus ole peräisin meistä.
