1. Tim. 6:13-16 (Kynttilänpäivä, 2. vsk 2. lk)

Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

Tähän tekstiin sopii mystiikan teologian klassikko:


Se, joka on kaiken syy on kaiken yläpuolella. Se ei ole ei-oleva, ei-elävä, puheeton tai järjetön. Se ei ole ruumis, eikä sillä ole muotoa tai hahmoa, laatua, määrää tai painoa. Se ei ole jossakin paikassa, sitä ei voi nähdä tai koskettaa. Sitä ei voi havaita, eikä se ole havaittavissa. Siinä ei ole epäjärjestystä tai rauhattomuutta, sitä ei häiritse mikään maallinen intohimo. Se ei ole voimaton, eikä se ole altis aistihavaintojen virheille. Siinä ei ole valon vajausta, ei muutosta tai rappeutumista, jakaantumista tai vaihtelua. Se ei liioin ole mikään havaittavista, eikä sillä ole näistä mitään.


Kun nousemme korkeammalle, sanomme: se ei ole sielu eikä mieli. Sillä ei ole mielikuvituta, mielipidettä, järkeä eikä ymmärrystä. Se ei myöskään ole puhetta tai ymmärrystä. Siitä ei voi puhua eikä sitä voi ymmärtää. Se ei ole luku tai järjestys, ei suuruus eikä pienuus, ei samanarvoisuus tai eriarvoisuus, ei samanlaisuus tai erilaisuus. Se ei seiso, se ei ole liikkeessä eikä levossa. Sillä ei ole voimaa, eikä se ole voima, eikä liioin valo. Se ei elä, eikä se ole elämä. Se ei ole olemus, iankaikkisuus tai aika. Ymmärrys ei saa siitä otetta; se ei ole tieto tai totuus. Se ei ole herrautta eikä viisautta. Se ei ole yksi tai ykseys, ei jumaluus tai hyvyys. Se ei myöskään ole henki, siinä mielessä kun me hengen ymmärrämme. se ei ole isyyttä eikä poikuutta eikä mitään, mitä me tai kukaan oleva voisi tuntea. Se ei kuulu niihin jotka eivät ole eikä liioin niihin jotka ovat. Ne, jotka ovat, eivät tunne sitä sellaisena kuin se n, eikä se tunne olevia sellaisina, kuin ne ovat. Siitä ei voi puhua: sille ei ole nimeä eikä siitä ole tietoa. Se ei ole pimeys eikä valo, ei erehdys eikä totuus. Siitä ei voi väittää mitään, eikä kieltää mitään. me kiellämme tai myönnämme asioita, jotka ovat siitä seuraavia, emme sitä itseään, sillä se on kaiken myöntämisen yläpuolella, koska se on kaiken täydellinen ja ainut syy, ja se on kaiken kieltämisen yläpuolella, koska se on yksinkertaisesti kaikesta vapaa ja kaiken yläpuolella.
(Pseudo-Dionysios Areiopagita: Mystinen teologia 4-5)

Room 12:2 (2. su joulusta, 2. lk)

  Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.

Nikean uskontunnustus tunnustaa uskon kirkkoon, joka on "yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen". Apostolisuus kirkon keskeisenä ominaisuutena on ymmärretty tarkoittavan sitä, että kirkko tunnustaa sitä uskoa, jota apostolitkin tunnustivat ja että kirkossa on suora linja ja jatkuvuus apostolien aikaan asti. 1900-luvun loppupuolen suuri saksalainen teologi Wolfhart Pannenberg loihe lausumaan tästä näin:

"Ykseys apostolien kirkon kanssa ei tarkoita kirkon alkuaikojen olosuhteiden ja ajatusten säilömistä. On kysymys pysyvästä sitoutumisesta tehtävään, jonka täytyy edetä uusiin historiallisen kokemisen horisontteihin. Kirkko on aidolla tavalla apostolinen vain silloin, kun se missionaarisena kirkkona säilyttää valmiutensa muuttaa perittyjä ajattelu- ja elämäntapojaan ja uudistuu jatkuvasti omasta alkuperästään lähtien, ei mukautuakseen kulloiseenkin ajan henkeen, vaan voidakseen ilmaista jokaiselle uudelle aikakaudelle ja jokaiselle uudelle maailmantilanteelle Jumalan ilmoituksen eskatologisen totuuden Jeesuksessa Krituksessa sekä kriittisesti että vapauttavasti." (Systematische Theologie. Bd 3, 443)

5. Moos. 32:36 (3. su loppiaisesta, 3 vsk. 1.lk)

 Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.

Itsemyötätunnon harjoitus uupuneelle ihmiselle 

Sano itsellesi ensiksi: "Juuri nyt sinulla on vaikeaa." Toteat ja tunnustat todeksi, miltä sinusta nyt tuntuu. Se on välttämätön ensimmäinen askel. Huomaat ensiksi tietoisen kokemuksesi ja nimeät sen. Havainnoit omia ajatuksiasi ja tunteitasi tuomitsematta ja arvostelematta niitä. Ajatukset ja tunteet ovat kuin vierailijoita, jotka tulevat ja menevät omalla rytmillään, emmekä voi valita niitä itse. Tämän muistaminen auttaa sinua näkemään oman tilanteesi selvemmin. Se myös auttaa tunnistamaan ja välttämään haitallisia toimintatapoja, kuten vatvomisen, välttelyn ja turvautumisen vaikka päihteisiin tai shoppailuun. Tunnistettuasi kärsimyksesi pystyt paremmin tekemään vaikealla hetkellä sellaisia viisaita ja tietoisia valintoja, joita eniten tarvitset - eikä sellaisia, joihin mielesi apinat sinua ajavat. Jos et juuri nyt voi tehdä mitään korjataksesi tilannetta, niin sen tietoinen huomaaminen auttaa sinua hyväksymään todellisuuden, johon et nyt voi vaikuttaa.

Sano itsellesi sitten: "Kärsimys on osa elämää." Kärsimyksen kokeminen ei tee sinusta viallista. Olet inhimillinen, tunteva ihminen, joka välittää - ja kärsii. Maailma on täynnä kärsimystä, vaikka sitä on vaikea muistaa sillä hetkellä kun itse putoaa kuoppaan. Kärsimystä ei voi hallita eikä välttää kohtaamasta. Tämän tosiasian muistaminen voi auttaa kohtelemaan hyvin itseään kärsimyksen hetkellä. Kärsimys ei tarkoita myöskään sitä, että sinussa olisi jotain vialla. Tällä hetkellä aivan lähistölläsi on ihmisiä kamppailemassa asioiden kanssa, joista meillä muilla ei ole aavistustakaan. (Se on hyvä muistaa myös silloin kun tuntee halua tuomita toisia ihmisiä.) Mutta yhtä hyvä on muistaa kärsimyksen olevan tilapäistä. Mikään ei kestä ikuisesti, ei edes kärsimys. Voit sanoa itsellesi: "Nyt kärsin, ja se helpottaa kyllä joskus" tai "tämäkään ei ole pysyvää." Ei ole mahdollista oppia ja kehittyä ilman pettymyksiä ja surua. Vaikka kukaan ei toivo näitä oppitunteja omalle kohdalleen, ne voi ymmärtää osaksi ihmisyyttä, joka yhdistää meitä kaikkia.

Sano itsellesi: "Haluan antaa itselleni lohtua ja turvaa." Puhu itsellesi kuin puhuisit parhaalle ystävällesi. Ilmaiset ystävällisiä ja lohduttavia sanoja. Anna itsesi tuntea, että välität itsestäsi ja puhut lempeän rauhoittavaan sävyyn itsellesi. Pyrit aistimaan sanojen herättämän rakastavan ystävällisyyden viestin. Tätä sanotaan itsemyötatunnoksi. Sen osoittaminen itselleen voi tuntua vaikealta tai kummalliselta. Tällaisesta harjoittelusta on todettu kuitenkin olevan apua elämänkriiseissä. (Lähde: Arto Pietikäinen: Joustava mieli tukena elämänkriiseissä.  Duodecim 2017)

Kristitty voi oikein mainiosti tehdä tällaisen itsemyötatunnon harjoituksen. Uskovalla ihmisellä on tukenaan varmuus siitä, että tämä ei ole vain hänen itsensä oman ajattelun muuttamista, vaan hänellä on yhteys maailmankaikkeutta ohjaavaan suureen myötatuntoiseen voimaan!

2. Moos. 17:1-6 (2. sunn loppiaisesta 2 vsk 1. lk

Exodus on kristillisen mystiikan perinteessä tärkeä kirja. Erämaassa tullaan kuivaan paikkaan. "Anna meille vettä", pyytävät ihmiset Moosekselta. Nykyaikaisten johtamisen psykologian oppikirjojen pohjalta voisi kysyä, minkä tähden Mooses tulkitsee heti jakeessa 2 kysymyksen syytökseksi. Toisaalta tähän mennessä tapahtuneet ihmeet voisivat antaa israelilaisille jonkinlaisen vinkin, että kyllä tästä selvitään.Punainen meri oli jakaantunut, mannaa oli tullut taivaasta. Mutta oppi ei ottanut mennäkseen perille. Jestas: taas maristaan että piti tulla tänne erämaahan kuolemaan. Enkö minä tee koskaan niin? Kuinka monin tavoin Jumala on minua siunannut, varjellut ja johdattanut? Ja toistuvasti mietin miksi minä teen tätä työtä, mitä järkeä tässä on. Mooses, Jumalan valittu, ei ole sen kummempi. Hän hätääntyy ja pelkää että joutuu vallankumouksen syövereihin. Näyttäisipä Jumala tavan, jolla hän voisi säilyttää auktoriteettinsa!
Jumala tekee hänestä pellen. "Ota käteesi se sauva, jolla löit Niilin vettä." Tottahan israelilaiset sen tempun muistivat.Tällä kertaa ei muutettaisi vettä vereksi, jos vain sattuisi vettä löytymään. Toisen kerran sauva oli halkaissut meren vedet. Erämaassa ei näyttänyt olevan mitään edellytyksiä toistaa sitäkään temppua.Mooses heittäytyi Jumalan pelleksi, ja se kannatti: kalliosta vuoti vettä kansan juotavaksi.
Paavali kirjoittaa tapauksesta: "Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus." (1.Kor.10:4)
Paikka sai nimen, jolla muistutettiin siitä, että erämaassa mieleen hiipii epäilys Jumalan olemassaolosta ja kaiken mielekkyydestä. Pimeässä Jumala ravitsee meitä poissaolonsa lähteellä.

Apt. 8:26-40 (1. sunn loppiaisesta, 2. vsk. 2. lk)

Filippos kastoi etiopialaisen hoviherran. Tästä kertomuksesta on nuoruudesta mieleeni jäänyt, miten vapaakirkolliset ystäväni näkivät sen erityisesti puoltavan baptistista kastekäsitystä. Jae 37 (jota ei edellisessä raamatunkäännöksessä ollut, ja nykyisessäkin se on hakasulkeissa) "jos koko sydämestäsi uskot" viittaa siihen, että uskonratkaisu edeltää kasteen toimittamista.
Olipa jae peräisin alkuperäisestä kertomuksesta tai ei, se varmasti on peräisin varhaiskristillisestä kastekäytännöstä. Siitä huolimatta kertomuksen sanoma on pikemminkin se, että kasteen lahja on avoinna kaikille. Kertomuksen päähenkilö on etiopialainen, ei siis pyhään kansaan kuuluva, pakana. Vaikka hän oli ilmeisesti jumalaapelkäävä ja luki ahkerasti Raamattua, hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta edes kääntyä juutalaisuuteen, sillä hän oli eunukki. Mooseksen lain mukaan eunukki ei voinut kuulua Israeliin. Näin ollen Filippos ei suinkaan aseta ehtoja kasteelle, vaan kastaa aika huikentelevaisesti. Hän ei pelkästään anna piut paut Mooseksen laille vaan myös kristilliselle kirkkokäsitykselle, sillä hänellä ei ole mitään takeita siitä, että etiopialaisella eunukilla on kasteen jälkeen olemassa seurakuntayhteys. Lyhyen raamattutunnin jälkeen hän kastaa innoissaan hoviherran ja häipyy sen jälkeen huitsin nevadaan.Vähän niinkuin suomalainen seurakuntapappi.