2. Moos. 17:1-6 (2. sunn loppiaisesta 2 vsk 1. lk

Exodus on kristillisen mystiikan perinteessä tärkeä kirja. Erämaassa tullaan kuivaan paikkaan. "Anna meille vettä", pyytävät ihmiset Moosekselta. Nykyaikaisten johtamisen psykologian oppikirjojen pohjalta voisi kysyä, minkä tähden Mooses tulkitsee heti jakeessa 2 kysymyksen syytökseksi. Toisaalta tähän mennessä tapahtuneet ihmeet voisivat antaa israelilaisille jonkinlaisen vinkin, että kyllä tästä selvitään.Punainen meri oli jakaantunut, mannaa oli tullut taivaasta. Mutta oppi ei ottanut mennäkseen perille. Jestas: taas maristaan että piti tulla tänne erämaahan kuolemaan. Enkö minä tee koskaan niin? Kuinka monin tavoin Jumala on minua siunannut, varjellut ja johdattanut? Ja toistuvasti mietin miksi minä teen tätä työtä, mitä järkeä tässä on. Mooses, Jumalan valittu, ei ole sen kummempi. Hän hätääntyy ja pelkää että joutuu vallankumouksen syövereihin. Näyttäisipä Jumala tavan, jolla hän voisi säilyttää auktoriteettinsa!
Jumala tekee hänestä pellen. "Ota käteesi se sauva, jolla löit Niilin vettä." Tottahan israelilaiset sen tempun muistivat.Tällä kertaa ei muutettaisi vettä vereksi, jos vain sattuisi vettä löytymään. Toisen kerran sauva oli halkaissut meren vedet. Erämaassa ei näyttänyt olevan mitään edellytyksiä toistaa sitäkään temppua.Mooses heittäytyi Jumalan pelleksi, ja se kannatti: kalliosta vuoti vettä kansan juotavaksi.
Paavali kirjoittaa tapauksesta: "Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus." (1.Kor.10:4)
Paikka sai nimen, jolla muistutettiin siitä, että erämaassa mieleen hiipii epäilys Jumalan olemassaolosta ja kaiken mielekkyydestä. Pimeässä Jumala ravitsee meitä poissaolonsa lähteellä.

Apt. 8:26-40 (1. sunn loppiaisesta, 2. vsk. 2. lk)

Filippos kastoi etiopialaisen hoviherran. Tästä kertomuksesta on nuoruudesta mieleeni jäänyt, miten vapaakirkolliset ystäväni näkivät sen erityisesti puoltavan baptistista kastekäsitystä. Jae 37 (jota ei edellisessä raamatunkäännöksessä ollut, ja nykyisessäkin se on hakasulkeissa) "jos koko sydämestäsi uskot" viittaa siihen, että uskonratkaisu edeltää kasteen toimittamista.
Olipa jae peräisin alkuperäisestä kertomuksesta tai ei, se varmasti on peräisin varhaiskristillisestä kastekäytännöstä. Siitä huolimatta kertomuksen sanoma on pikemminkin se, että kasteen lahja on avoinna kaikille. Kertomuksen päähenkilö on etiopialainen, ei siis pyhään kansaan kuuluva, pakana. Vaikka hän oli ilmeisesti jumalaapelkäävä ja luki ahkerasti Raamattua, hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta edes kääntyä juutalaisuuteen, sillä hän oli eunukki. Mooseksen lain mukaan eunukki ei voinut kuulua Israeliin. Näin ollen Filippos ei suinkaan aseta ehtoja kasteelle, vaan kastaa aika huikentelevaisesti. Hän ei pelkästään anna piut paut Mooseksen laille vaan myös kristilliselle kirkkokäsitykselle, sillä hänellä ei ole mitään takeita siitä, että etiopialaisella eunukilla on kasteen jälkeen olemassa seurakuntayhteys. Lyhyen raamattutunnin jälkeen hän kastaa innoissaan hoviherran ja häipyy sen jälkeen huitsin nevadaan.Vähän niinkuin suomalainen seurakuntapappi.

Joh. 8:12 (Loppiainen, vaihtoehtoinen saarnateksti)

 "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."

Kristus on maailman valo. Tämän maailman jossa elän, terrorismin ja vihan vallassa olevan maailman. Se, että elämässä on järjen hiventäkään, on Kristuksesta, elämän Sanasta, peräisin. "Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo." (Joh. 1:4) Se on jo sinänsä ihme, että elämällä tässä maailmankaikkeudessa on sittenkin mielekäs rakenne ja että ihmismieli kykenee sitä jotenkin ymmärtämään. "Sinun valostasi me saamme valon." (Ps. 36:10). Vaikka sitä ei edes myönnettäisi.
Joka seuraa minua, ts. kulkee jalanjäljissäni; ei maksa pahaa pahalla, ei lannistu maailman pimeydestä eikä sorru pahantuulisuuteen - se ei harhaile pimeässä. Hänellä on elämän valo. Kristus on "kukistanut kuoleman ja tuonut valoon elämän ja katoamattomuuden lähettämällä maailmaan evankeliumin." (1. Tim. 1:10). Näyttää siltä että "maailman valo" ja "elämän valo" ovat samaa tekoa, mutta jälkimmäinen on tietoista Kristuksen seuraamista.
Kristus, maailman valkeus, kehottaa meitä vaeltamaan valkeudessa ja, milloin siinä epäonnistumme, hakeutumaan takaisin valoon, sillä "kaikki, mikä on paljastettu, on valossa"(Ef. 5:13)
Joskus valon lapsena eläminen on vain sitä, että itkee pimeyttään. Sekin on jo merkki siitä, että "te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle" (1.Tess. 5:5) Vaikkei muuta näkyisikään.

Jumalan uudenvuodenlupaukset (Uvp. 3.vsk)

Jesaja 42:5-8 on Jumalan kutsu. Hän esittelee ensin itsensä, kutsujan: "Hän, joka loi taivaan ja levitti sen auki, muovasi maan...ja antoi sen päällä kulkeville elämän hengen." Eli kutsuja on se, jonka ansiosta ja tahdosta ylipäätään mitään on olemassa. Se kannattaa muistaa, kun elämän bagatellit lannistavat. Älä hikeenny pikkuasioista! Ja: kaikki ovat pikkuasioita. Sitten seuraa tehtävä, Jumalan ja ihmisten liiton täytäntöönpano (tämä on Messias-ennustus, mutta epäilemättä myös hänen seuraajiensa tehtävä): "Kaikkien kansojen valoksi, avaamaan sokeiden silmät, päästämään kahlitut vankeudesta, tyrmästä ne, jotka sen pimennoissa istuvat." Toimeksiannosta voisi kertoa enemmänkin, mutta mennään eteenpäin, sopimuksen erityisehtoihin, jotka luovat kutsuun ainutlaatuisen sävynsä:
"Minä olen Herra, Jahve on minun nimeni. Kunniani kirkkautta minä en kenellekään luovuta, en minulle kuuluvaa ylistystä jumalankuville." Se tarkoittaa että tulet pettymään itseesi. Koska Jumala ei anna nimensä kunniaa kenellekään, ei edes sinulle, ah niin uskolliselle palvelijalleen. Ja kuitenkin hän käyttää sinua, niin helvetin pimeää synnin vankia, koska hän on kaiken Luoja.

Ilm 3:7-8 toistaa kaavaa: esittely, kutsu, vaatimus/lupaus. "Näin sanoo...hän jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa." Jumalan työssä kuljetaan tällä periaatteella, Jos hanke on Jumalasta, sitä ei voi kukaan kukistaa (Ap.t. 5:38-39) "Nyt edessäsi on avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea." Kristityn hullunrohkean huolettomuuden mutta toisaalta alituisen valppauden aihe. Pari perusfaktaa: "Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni." Voima on sanassa, lupauksessa, jossa Jumala on läsnä ja näky odottaa aikaansa. (Hab.2:3) Tämän valossa tulee ymmärrettäväksi Jumalan uudenvuodenlupauksista suurinkin, se, jota lukiessaan alkaa väkisinkin etsiä sitä pienellä painettua pränttiä: "Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa." Hänen nimensä on luomisen telos. Hänen tahtonsa tapahtuu ja hänen nimessään rukoileminen on hänen tahtonsa toteuttamista. Kuinka hän ei vastaisi?

Tit. 2:11-14 (jouluyö, 2.lk)

 Caesarius Arleslainen (470-542) kehottaa joulusaarnassaan kristittyjä valmistamaan Vapahtajalle sijan täynnä kärsivällisyyden hyveitä, seimen josta tulee hyvän elämän kukkasten tuoksua. 

"Ottakaamme pieni Herra sydämeemme: kasvakoon hän siellä, vahvistukoon uskon kautta ja varttukoon nuorukaiseksi elämämme askelissa ja harjoittakoon meissä voimaansa, josta evankeliumissa kerrotaan."

 Vapahtaja löytää meissä sokean, jolle hän voi antaa näön ja ramman, jonka hän saa kävelemään. Hän voi herättää kuolleita, kun hän saa syntiin langenneen katumaan tekojaan. Jopa hautaan lasketun hän voi kutsua elämään, kun hän saattaa parannukseen sellaisen, joka tekee syntiä pinttyneen tottumuksen voimasta. Jos tunnemme olevamme paatuneita synnintekijöitä, ei pidä viivytellä Herran luokse tulemista, sillä hän on tullut herättämään kuolleita, jos he vain haluavat tulla.

 "Ei Herra halunnut tuottaa syntymällään kuolemaa ihmissuvulle, vaan hän tuli ihmiseksi, ettei hänen luomansa ihminen hukkuisi."

Siksi hän ei ainoastaan syntynyt, vaan myös kantoi rangaistuksemme ristillään ja laskeutui helvetin syvyyksiin asti, voittaakseen paholaisen riistämät ihmiset omikseen ja lahjoittaakseen heille ikuisen elämän. 

Kun Caesarius oli päässyt tähän asti, hän huomasi, että hän oli eksynyt kauas joulun tapahtumista. Hän kuitenkin puolustautui sanoen, että Herran syntymää ei voi julistaa ilman hänen kärsimystään, eikä hänen kärsimystään ilman hänen kunniallista syntymäänsä. 

"Kristus syntyi kärsiäkseen. Hän kärsi kuollakseen. Hän kuoli laskeutuakseen helvettiin. Hän laskeutui sinne pelastaakseen kuolleet. Vaikka hän Jumalana ei voinut kärsiä, hän yhdisti ihmisluonnon omaan jumaluuteensa ja alensi itsensä niin että (vaikka hän oli Jumala) hän syntyi ihmiseksi ja ihmisenä hän nousi jälleen Jumalan luokse kuoleman voittajana."

Niinpä Caesarius sanoo, että tie tuli vaeltajan luokse, tuomari tuli syyllisen luokse, lääkäri sairaan luokse ja elämä kuolleen luokse. Tämä on täysin ansiotonta lahjaa. Mutta mitä se merkitsee meille nyt? Sitä, että hän on puhdistanut meidät "omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää." Meistä on maksettu kallis hinta, meidän on ymmärrettävä oma arvomme! 

[Caesarius Arleslainen, saarna n:o 190]