Joh. 8:12 (Loppiainen, vaihtoehtoinen saarnateksti)

 "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."

Kristus on maailman valo. Tämän maailman jossa elän, terrorismin ja vihan vallassa olevan maailman. Se, että elämässä on järjen hiventäkään, on Kristuksesta, elämän Sanasta, peräisin. "Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo." (Joh. 1:4) Se on jo sinänsä ihme, että elämällä tässä maailmankaikkeudessa on sittenkin mielekäs rakenne ja että ihmismieli kykenee sitä jotenkin ymmärtämään. "Sinun valostasi me saamme valon." (Ps. 36:10). Vaikka sitä ei edes myönnettäisi.
Joka seuraa minua, ts. kulkee jalanjäljissäni; ei maksa pahaa pahalla, ei lannistu maailman pimeydestä eikä sorru pahantuulisuuteen - se ei harhaile pimeässä. Hänellä on elämän valo. Kristus on "kukistanut kuoleman ja tuonut valoon elämän ja katoamattomuuden lähettämällä maailmaan evankeliumin." (1. Tim. 1:10). Näyttää siltä että "maailman valo" ja "elämän valo" ovat samaa tekoa, mutta jälkimmäinen on tietoista Kristuksen seuraamista.
Kristus, maailman valkeus, kehottaa meitä vaeltamaan valkeudessa ja, milloin siinä epäonnistumme, hakeutumaan takaisin valoon, sillä "kaikki, mikä on paljastettu, on valossa"(Ef. 5:13)
Joskus valon lapsena eläminen on vain sitä, että itkee pimeyttään. Sekin on jo merkki siitä, että "te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle" (1.Tess. 5:5) Vaikkei muuta näkyisikään.

Jumalan uudenvuodenlupaukset (Uvp. 3.vsk)

Jesaja 42:5-8 on Jumalan kutsu. Hän esittelee ensin itsensä, kutsujan: "Hän, joka loi taivaan ja levitti sen auki, muovasi maan...ja antoi sen päällä kulkeville elämän hengen." Eli kutsuja on se, jonka ansiosta ja tahdosta ylipäätään mitään on olemassa. Se kannattaa muistaa, kun elämän bagatellit lannistavat. Älä hikeenny pikkuasioista! Ja: kaikki ovat pikkuasioita. Sitten seuraa tehtävä, Jumalan ja ihmisten liiton täytäntöönpano (tämä on Messias-ennustus, mutta epäilemättä myös hänen seuraajiensa tehtävä): "Kaikkien kansojen valoksi, avaamaan sokeiden silmät, päästämään kahlitut vankeudesta, tyrmästä ne, jotka sen pimennoissa istuvat." Toimeksiannosta voisi kertoa enemmänkin, mutta mennään eteenpäin, sopimuksen erityisehtoihin, jotka luovat kutsuun ainutlaatuisen sävynsä:
"Minä olen Herra, Jahve on minun nimeni. Kunniani kirkkautta minä en kenellekään luovuta, en minulle kuuluvaa ylistystä jumalankuville." Se tarkoittaa että tulet pettymään itseesi. Koska Jumala ei anna nimensä kunniaa kenellekään, ei edes sinulle, ah niin uskolliselle palvelijalleen. Ja kuitenkin hän käyttää sinua, niin helvetin pimeää synnin vankia, koska hän on kaiken Luoja.

Ilm 3:7-8 toistaa kaavaa: esittely, kutsu, vaatimus/lupaus. "Näin sanoo...hän jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa." Jumalan työssä kuljetaan tällä periaatteella, Jos hanke on Jumalasta, sitä ei voi kukaan kukistaa (Ap.t. 5:38-39) "Nyt edessäsi on avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea." Kristityn hullunrohkean huolettomuuden mutta toisaalta alituisen valppauden aihe. Pari perusfaktaa: "Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni." Voima on sanassa, lupauksessa, jossa Jumala on läsnä ja näky odottaa aikaansa. (Hab.2:3) Tämän valossa tulee ymmärrettäväksi Jumalan uudenvuodenlupauksista suurinkin, se, jota lukiessaan alkaa väkisinkin etsiä sitä pienellä painettua pränttiä: "Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa." Hänen nimensä on luomisen telos. Hänen tahtonsa tapahtuu ja hänen nimessään rukoileminen on hänen tahtonsa toteuttamista. Kuinka hän ei vastaisi?

Tit. 2:11-14 (jouluyö, 2.lk)

 Caesarius Arleslainen (470-542) kehottaa joulusaarnassaan kristittyjä valmistamaan Vapahtajalle sijan täynnä kärsivällisyyden hyveitä, seimen josta tulee hyvän elämän kukkasten tuoksua. 

"Ottakaamme pieni Herra sydämeemme: kasvakoon hän siellä, vahvistukoon uskon kautta ja varttukoon nuorukaiseksi elämämme askelissa ja harjoittakoon meissä voimaansa, josta evankeliumissa kerrotaan."

 Vapahtaja löytää meissä sokean, jolle hän voi antaa näön ja ramman, jonka hän saa kävelemään. Hän voi herättää kuolleita, kun hän saa syntiin langenneen katumaan tekojaan. Jopa hautaan lasketun hän voi kutsua elämään, kun hän saattaa parannukseen sellaisen, joka tekee syntiä pinttyneen tottumuksen voimasta. Jos tunnemme olevamme paatuneita synnintekijöitä, ei pidä viivytellä Herran luokse tulemista, sillä hän on tullut herättämään kuolleita, jos he vain haluavat tulla.

 "Ei Herra halunnut tuottaa syntymällään kuolemaa ihmissuvulle, vaan hän tuli ihmiseksi, ettei hänen luomansa ihminen hukkuisi."

Siksi hän ei ainoastaan syntynyt, vaan myös kantoi rangaistuksemme ristillään ja laskeutui helvetin syvyyksiin asti, voittaakseen paholaisen riistämät ihmiset omikseen ja lahjoittaakseen heille ikuisen elämän. 

Kun Caesarius oli päässyt tähän asti, hän huomasi, että hän oli eksynyt kauas joulun tapahtumista. Hän kuitenkin puolustautui sanoen, että Herran syntymää ei voi julistaa ilman hänen kärsimystään, eikä hänen kärsimystään ilman hänen kunniallista syntymäänsä. 

"Kristus syntyi kärsiäkseen. Hän kärsi kuollakseen. Hän kuoli laskeutuakseen helvettiin. Hän laskeutui sinne pelastaakseen kuolleet. Vaikka hän Jumalana ei voinut kärsiä, hän yhdisti ihmisluonnon omaan jumaluuteensa ja alensi itsensä niin että (vaikka hän oli Jumala) hän syntyi ihmiseksi ja ihmisenä hän nousi jälleen Jumalan luokse kuoleman voittajana."

Niinpä Caesarius sanoo, että tie tuli vaeltajan luokse, tuomari tuli syyllisen luokse, lääkäri sairaan luokse ja elämä kuolleen luokse. Tämä on täysin ansiotonta lahjaa. Mutta mitä se merkitsee meille nyt? Sitä, että hän on puhdistanut meidät "omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää." Meistä on maksettu kallis hinta, meidän on ymmärrettävä oma arvomme! 

[Caesarius Arleslainen, saarna n:o 190]

Jes. 9:1-6 (jouluyö, VT:n teksti)

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.

Pimeydessä vaeltava tarkoittaa niitä, jotka kulkevat menevät, mutta eivät yhtään tiedä, minne. Kuoleman varjossa asuvat tarkoittaa niitä, joiden elämään suru on tehnyt pesän. Näille on luvattu valo, joka ei ole tästä maailmasta.

Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan.

Sananvalinnat antavat ymmärtää että meininki on mahtava, ei mitään kuivakkaan kirkollista "iloitkaamme"- juhlallisuutta.

Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäivä ja heidän käskijäinsä sauvan sinä murskaat.

Jumala on vapauttaja. Ies painaa minut maahan niin että painun kasaan. Valjaat voisi kääntyä "keppi" joka piiskaa eteenpäin. Ja käskijän sauva on se jota vastaan emme ole uskaltaneet nousta, jota emme pysty asettamaan kyseenalaiseksi.

niin kuin murskasit Midianin vallan.

Mihin tämä viittaa? Tuom 7 kertoo erään VT:n sotajutuista, jossa on poikkeuksellisen mielenkiintoisia piirteitä. Gideon on kohdannut Jumalan, joka kutsui häntä palvelukseensa. Gideon syytti Jumalaa: "Hän on hylännyt ja jättänyt meidät midianilaisten armoille." Jumala vastasi: "Käytä sitä voimaa joka sinussa on. Mene sinä ja pelasta Israel." "Täh?" "Minä olen sinun kanssasi." Sen jälkeen Gideon koetteli Jumalaa: hän vaati merkin, jossa enkeli poltti ruoat. Gideon rohkaistui, mutta tovin kuluttua vaati uutta merkkiä: villojen piti olla märkiä, maan kuiva ja kohta taas toisin päin. Tästä on tullut hengelliseen kielenkäyttöön sanonta villojen asettamisesta. Mutta asiaan: miten Midianin valta murskattiin? Se onkin hyvä juttu. Nyt Gideonia koeteltiin: "Sinulla on liian paljon väkeä. Sano: 'jokainen joka pelkää, kääntyköön kotiin.'" 22000 miestä lähti, 10000 jäi. Että sellaisia sankareita. "Väkeä on vieläkin liikaa", sanoi Herra. Seuraava karsinta tehtiin juomatapojen mukaan. "Erota vettä kielellään latkivat niistä, jotka laskeutuvat polvilleen juomaan." Kymmenestätuhannesta löytyi 300 sellaista, jotka latkivat vettä kuin koirat. Ja näiden kanssa piti sitten lähteä sotimaan! Tarina ei tarkkaan kerro, mitä Gideon päässä tässä kohtaa liikkui, mutta Jumala sanoo: "Jos sinua pelottaa 👀, käy kuuntelemassa mitä (vihollisen) leirissä puhutaan." Siellä leirissä oli ruvennut porukka kertomaan toisilleen pelottavia unia taistelusta. Itse taistelu käytiin seuraavasti: 300 miestä piti jumalatonta älämölöä soihtuja heilutellen. Seurauksena oli paniikki midianilaisten leirissä, jossa midianilaiset kävivät toistensa kimppuun ja pakenivat. Jokseenkin veretön taistelu VT:n historiassa. Ei sotaväellä eikä voimalla.

Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi.

War is over, laulaa John Lennon joululaulussaan. Niin kuin Midianin päivinä, käyvät sotavaatteet turhiksi. Ihmiskunnan vaatteet eivät ole vain tahriintuneet vereen, vaan verbi antaa ymmärtää että niitä on pyöritelty veressä. Sotiminen on ohi, sillä

Lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan. Hänen nimensä on Ihmeellinen neuvontuoja

Kun tätä nimitystä käytetään Jumalasta Jes 28:29, viitataan siihen, miten Jumala opastaa maamiestä viljelyksessä. Tiedämme, että viljely kuten monet taidot perustuvat kokemukseen ja havainnointiin: "Herra Sebaot on antanut tämänkin taidon. Ihmeelliset ovat hänen neuvonsa, hän antaa runsaan menestyksen." Voisi kääntyä myös "Ihmeen suunnittelija"

Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan ruhtinas.

Tämä kohta ohjasi kristittyjä ymmärtämään että seimessä makaava lapsi oli enemmän kuin ihminen: "Alussa oli sana, sana oli Jumalan luona, ja sana oli Jumala." Iankaikkinen isä on latinaksi pater futuri saeculi. Jumala on tulossa. Olemme vasta alussa. "Rauhan ruhtinas" on ollut lukemattomien hallitsijoiden kunnianimi, mutta tämä lapsi, joka ei taistele pahaa vastaan väkivalloin, ansaitsee nimen todella.

Matt. 1:18-24 (4. adv. evankeliumi)

Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,

ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -

se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

Se mitä kirkko uskoo Mariasta, perustuu siihen, mitä kirkko uskoo Kristuksesta, ja se mitä kirkko opettaa Mariasta, valaisee puolestaan sitä, mitä kirkko uskoo Kristuksesta. Jumalan ihmiseksitulemisen juhla, joulu, kertoo, että Jumala on meidän kanssamme, keskellämme, meissä. Siksi kirkko on antanut varhaisista ajoista lähtien Marialle nimen theotokos, Jumalansynnyttäjä. Nimitystä ei ole Raamatussa, aivan samoin kuin siellä ei ole selvästi muotoiltua oppia Pyhästä Kolminaisuudestakaan. Kuitenkin, jos Kristus on "tosi Jumala ja tosi ihminen", Maria on ainutlaatuinen kaikkien ihmisten keskuudessa. Kukaan muu ei ole kantanut lihaksi tullutta Jumalaa ruumiissaan yhdeksän kuukauden ajan. On oikein veisata idän kirkon kanssa:

"Oi Jumalansynnyttäjä Neitsyt, / joka olet muiden ylistetty, / me veisaamme sinulle ylistystä, / sillä sinun Poikasi ristin kautta helvetti kukistettiin, kuolema kuoletettiin / ja me, jotka olimme kuoletetut, / nousimme ylös, tulimme elämään otollisiksi ja paratiisin muinaisesta riemusta osallisiksi."

Protestantti, joka kammoaa sitä, että pelastuksesta annetaan kunniaa kenellekään muulle kuin Jeesukselle, joutuu huomaamaan tämän veisun sanoissa, että yksin Jeesus pelastaa - mutta jos Maria ei olisi suostunut, Jeesusta ei olisi tullut. Sen tähden Maria on Jumalansynnyttäjä ja myös jokaisen kristityn hengellinen äiti.
 

Voihan olla, että Maria on jotain sellaista, jota emme täysin ymmärrä. Onko roomalaiskatolinen mariologia mennyt liian pitkälle, kun paavi julisti vuonna 1854, että "autuas Neitsyt Maria on sikiämisensä ensimmäisestä hetkestä alkaen kaikkivaltiaan Jumalan erityisen armon ja etuoikeuden kautta Kristuksen Jeesuksen, ihmiskunnan Vapahtajan ansioiden tähden tullut varjelluksi kaikesta perisynnin tahrasta?” On syytä kuitenkin huomata, että tässäkin on kysymys vain Efesolaiskirjeen 1:3-4 sanojen soveltamisesta Mariaan. Katolisen kirkon katekismuksen mukaan Isä on siunannut Mariaa "kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa” enemmän kuin ketään muuta luotua persoonaa. Jumala on "valinnut hänet ennen maailman luomista, jotta hän eläisi pyhänä ja moitteettomana Jumalan edessä rakkaudessa." 

Maria on jotain ainutlaatuista, mutta kuitenkin hän on yksi meistä. Sen tähden se, mitä lausutaan Marialle, voi koskea myös meitä!